keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

87) Blood on the Dance Floor (1991|1997

| Michael Jackson | Teddy Riley |

1990-luvun lopulla Michael Jacksonin ja Sony Musicin Amerikan-konttorin välit alkoivat kiristyä. Monissa maissa miehen uran myydyimmäksi sinkuksi kasvanutta Earth Songia ei julkaistu USA:ssa, vaan levy-yhtiötä näytti kiinnostavan enemmän remixien teettäminen, mikä taas ei ollut Jacksonin mieleen. Viidellä ennenjulkaisemattomalla raidalla ryyditetty Blood on the Dance Floor – History in the Mix oli Sonyn tapa näyttää Jacksonille, kuka käskee. Päälle lätkäistiin vielä nolo mainoslause ”The best dance album in history”, vaikka osa kappaleista oli kaukana tanssimusiikista.

Nimikappale tehtiin jo Dangerous-sessioissa, mutta sitä tuskin voi pitää jämämateriaalina. Pumppaavabiittinen, scratcheillä maustettu Blood on the Dance Floor on vain eri maata kuin albumille päätyneet jyrkkäsoundiset, new jack swing -henkiset rytmiraidat. Teddy Riley olisi halunnut hioa sitä ajanmukaisemmaksi ennen julkaisua, mutta 11 vuotta myöhemmin lienee sama, kuunteleeko vuoden 1991 vai 1997 päivitystä.

Jacksonin biiseissä esiintyvät petolliset naishahmot vaikuttavat usein vertauskuvallisilta, ja tässäkin päällimmäinen teema lienee irtosuhteiden riskit tai konkreettisemmin aids. Tanssilattiaa käytettiin seksin eufemismina jo Billie Jeanissä. Sävellyksessä on viisi erilaista osaa ja videoversiossa vielä ekan kertosäkeen jälkeen hieno bonuskoukku. Vokaalitulkinta vaihtelee tuskin kuultavasta mutinasta kireään, miltei rääkyvään lauluun. Videon etualalle ilmestyy ex-vaimo Lisa Marie Presleyn näköinen nainen juuri kun Jackson laulaa ”if you could only erase the past”.

Riita Sonyn kanssa huipentui 2002, kun Jackson näyttäytyi faniensa järjestämässä mielenosoituksessa. Yli 30 vuotta kenestäkään pahaa puhumatta julkisuudessa ollut mies kutsui Amerikan Sonyn pomoa Tommy Mottolaa pirulliseksi rasistiksi. Vaikka media tapansa mukaan mitätöi kaiken hasbeen-friikin hourintana, Mottola sai pian jättää tehtävänsä. Viime kesänä talousuutiset kertoivat, että Sony BMG tarvitsee Jacksonin suostumuksen perustaakseen oman kustannusyhtiön erilliseksi firmaksi muuttuneen Sony/ATV:n tilalle. Käsky näyttää käyvän vuorotellen.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

88) Be Not Always (1984

| Michael Jackson | Marlon Jackson |

Kenties nopein tie umpikujaan Michael Jacksonia analysoidessa on pitää häntä vain kaupallisiin voittoihin tähtäävänä artistina. Yksi kutkuttavimmin epäkaupallisista tempauksista kuultiin The Jacksonsin Victory-albumilla. Siihen oli luvassa sooloesitys jokaiselta veljekseltä paitsi Jermainelta, ja odotukset ensimmäisen Thrillerin jälkeisen Michael-biisin suhteen olivat taivaissa.

Mitä saimme? Hiljaisen, melodisesti vieraan, pohjattoman synkän ja lannistavan Be Not Alwaysin. ”To have nothing, to dream something, then lose hoping, is not life but lame?”, Jackson toteaa voimattomana alttoviulun ja akustisen kitaran säestyksellä. Kappaleen tauoista pisin kestää kahdeksan sekuntia, ja loppukevennykseksi tarjoillaan lause ”Time has made promises, death promises.” Sitä kassakoneiden kilinää!

Be Not Alwaysin kuuntelemiseen täytyy ehkä ennalta varautua, mutta se on makaaberin kaunis ja näyttää Jacksonista uuden puolen myös säveltäjänä. (Kreduissa mainittu Marlon-veli teki vain tekstiin täydennyksiä.) Biisiä olisi mahdoton kuvitella tuon ajan sooloalbumeille, mutta Victorysta tuli kiertueineen kaikkineen niin degeneroitunut projekti, että Be Not Always oli mitä tyylikkäin tapa näyttää sille keskisormea.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

89) Shout (2001

| Michael Jackson | Teddy Riley | Claude Forbes | Samuel Hoskins | Carmen Lampson | R. Hamilton |

Avaustiedote ”This is not your ordinary record” pitää paikkansa. Meinasin pudottaa tämän Top 100:sta samasta syystä kuin Tabloid Junkien (väkevästä lyriikasta ei saa selvää), mutta tekstin hukuttamiselle on vahva musiikillinen peruste. Taustalla piinaavasti nakuttavaa kitarariffiä myötäilevä Jacksonin tiukka mutta tyyni laulu(?)tapa tekee biisistä epätavallisen kiinnostavan.

Shout ilmestyi vain viheliäisen Cry-singlen kakkosraitana, mutta se löydettiin pian Backstreet Boysin keikkaohjelmistoon, ja Nick Carter halusi versioida sen sooloalbumilleen. Hiostavaa a-osaa (”eating each other alive just to survive the nine to five”) seuraa singalong- tai oikeammin shoutalong-kertsi ”makes me wanna shout, what’s this madness all about”. Tässä ollaan inspiroituneesti vihaisia ja huolestuneita ihmisen rappiosta. ”Poisoned your body and your soul for a minute of pleasure, but the damage that you've done is gonna last forever.” Lopussa sähkökitara vinkuu kuin äärimmilleen kiristyvä ja lopulta katkeava pinna.

1960-luvun oudoin tähdenlento Napoleon XIV yritti jatkaa They’re Coming to Take Me Away Ha-haaan menestystä kappaleella, jossa kaksi pikkuoravaääntä seikkaili omissa stereokanavissaan yhdistyen välillä toistamaan biisin nimen I Live in a Split Level Head. Entäs sitten? No, tuo kummallinen musiikkiesitys tulee mieleen Shoutin puolivälissä, kun Michael saa seurakseen samaa tekstiä hokevan toisen äänen. Hän on kuulemma vahvistanut fanien epäilyksen, että tuo ääni kuuluisi Janet-sisarelle. Täten Shout voitaneen nimetä vuoden 1995 Scream-hitin viralliseksi jatko-osaksi.

Fanin tekemän videokollaasin valtaosa on peräisin harvoin nähdystä They Don’t Care About Usin vankilaversiosta.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

90) Will You Be There (1991
91) Childhood (1995

| Michael Jackson |

Kahden Free Willy -elokuvan tunnuskappaleet. Tämä nyt ei vielä ole erityisen yhteensitova seikka – leffojen soundtrackit ilmestyivät Jacksonin MJJ-levymerkin kautta, joten isännän biisien mukaan ujuttaminen tuskin oli ensisijaisesti taiteellinen päätös. Enemmän Will You Be Thereä ja Childhoodia yhdistää niiden polarisoiva olemus; näkökulmasta riippuen niissä kiteytyy esittäjän kauneus tai kauheus.

Childhood soi Free Willy 2:ssa instrumentaalina, ja hyvä niin. Yleensä Jacksonin tilitysteksteistä löytyy yleisempi taso, mutta tässä laulua ei kannata irrottaa laulajastaan. ”It’s been my fate to compensate for the childhood I’ve never known” viittaa Oprah Winfreyn kanssa käytyyn tv-keskusteluun menetetyn lapsuuden tavoittelusta. Jackson oikaisi Winfreyn käyttämän recapture-sanan compensate-sanalla, sillä eihän sellaista voi kokea uudelleen, jota ei ole kokenut ollenkaan.

Jos Childhood tuntuu itsesäälissä rypemiseltä ja empatian kalastelulta, kannattaa kuunnella musiikkia. Sen harmonia ja duurivoittoisuus vihjaavat, että lapsuutta etsitään kuin aarretta – se on jännittävää ja palkitsevaa, vaikka ei löytäisikään koluamaansa. Moonwalk-kirjassa Jackson kertoi pitävänsä surun ja ilon yhdistävistä biiseistä kuten Jackie Wilsonin Lonely Teardrops, ja etenkin videossaan Childhood saavuttaa saman tunnelman.

Sovituksen siirappisuus saattaa niin ikään ironisesti viitata Jacksonin todelliseen lapsuuteen, jossa hänet laitettiin laulamaan valkoista yleisöä liehitteleviä viihdeveisuja. Jackson ilmeisesti tykkää tosissaan Hollywood-hötöstä, mutta hän tykkää myös Tshaikovskista, mikä kuuluu orkesteriosuuksissa.

Will You Be There alkaa otteella Beethovenin 9. sinfoniasta, ja jatkokin soi lainasävelin. Italialainen Al Banohan väitti osan melodiasta juontuvan hänen biisistään I cigni di Balaka. Jacksonin edustajat selittivät sävellyksen pohjautuvan trad-melodiaan (johon perustuu myös The Inkspotsin 1939 levyttämä Bless You for Being an Angel), mutta eräs italialainen oikeusaste ehti antaa langettavan päätöksen (mikä uutisoitiin näkyvästi) ennen kuin juttu lopulta ratkesi Jacksonin eduksi (mitä ei uutisoitu näkyvästi).

On sepitys kenen tahansa, tässä otetaan siitä kaikki irti: modulaatiot venyttävät laulumelodian lähes kolmen oktaavin laajuiseksi. Kevyt, tasaisena napsuva rytmitausta luo tuoreen kontrastin gospelkuoron pauhulle. Mahtipontisuus ja vivahteikkuus ovat aina lyöneet ansiokkaimmin kättä Jacksonin itsensä tuottamissa biiseissä.

Tekstin ylitsepursuava pyyteettömän rakkauden anelu luultavasti puistattaa niitä, joiden mielestä Jacksonin oletettu elämäntyyli on kaiken armon ulkopuolella. Mutta siinä on myös nöyryyttä: ”When wrong, will you mold me, when lost, will you find me?” Will You Be Theren pudottaa minun mestaruussarjastani yliampuvasti nyyhkivä loppumonologi, vaikka se tuntuukin hämmästyttävästi ennakoivan vuosien 2003-2005 tapahtumia ja on saanut jotkut fanit suhtautumaan biisiin liki uskonnollisesti.



lauantaina, tammikuuta 19, 2008

92) All Night Dancin’ (1978

| Michael Jackson | Randy Jackson |

Jacksonin perheen nuorin poika Randy oli 8-vuotias, kun isoveljistä tuli supertähtiä. Hinkuessaan mukaan yhtyeeseen hän sai Joe-isältä toistuvia lupauksia ”sitten kun osaat sitä-ja-sitä”. Joe ei todellisuudessa päättänyt näistä asioista yksin, joten Randy ehti opetella soittamaan bongoja, rumpuja ja pianoa ennen kuin pääsi edes kiertueelle katselemaan meininkiä. The Jackson Fiveen oli vaikea mahduttaa enempää kuin viisi Jacksonia.

Kun Jermaine jäi appiukko Berry Gordyn suojiin Motownille muun perheen poistuessa vuonna 1975, Randystä tuli vihdoin yhtyeen jäsen ja soittotaitonsa ansiosta sen kasvavan musiikillisen itsenäisyyden tukipylväs. Hän lienee ainoa veli, josta Michael on koskaan ollut musiikillisesti riippuvainen. Tärkein perheen tuoma etu oli silti se, että Michael uskoi saavansa levy-yhtiöltä vapaammat kädet osana yhtyettä kuin nuorena sooloartistina.

16-vuotiaan Randyn ja 19-vuotiaan Michaelin pyrkimys kohti mustempaa Jacksons-soundia kuuluu puhtaimmillaan All Night Dancin’ -raidassa, joka toteutettiin ilman jousia ja torvia. Basso-kitara-rumpukolmikkoa maustetaan ripauksella ujeltavaa urkua ja taputtavia käsiä, ja groove on melkoinen. Ihme, ettei kukaan DJ ole keksinyt tästä samanlaista kierrätyshittiä kuin vaikkapa Elton Johnin saman aikakauden biisistä Are You Ready for Love.

Soitto- ja sävellystaidoistaan huolimatta Randy Jacksonia (joka ei ole se American Idol -tuomari) kuultiin lopullisissa levytyksissä varsin vähän. Samoin Tito-veli pääsi harvoin pääosaan kitaristina – tässäkin soolo-osuudet kepitti Michael Sembello, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1983 jenkkilistan ykköseksi nousseesta leffahitistään Maniac.

Tanssiesitys Soul Train -ohjelmasta.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

93) Fly Away (1987|2001

| Michael Jackson |

Bad-albumista piti alkujaan tulla kokonaan Michael Jacksonin kirjoittama, mutta tavoitteesta tingittiin kahden raidan verran. Vuoden 2001 erikoispainokselle lisätyt ylijäämäkappaleet todistavat, että lipsuminen ei johtunut hyvien biisien puutteesta. Esimerkiksi Fly Away on tasokas, levylle päätynyttä materiaalia olennaisesti kypsempi sävellys.

Intron laulu- ja viuluosuudet liikkuvat täysin rytmittömässä tilassa, ja jatkossa kuullaan useita balladille epätyypillisiä ratkaisuja. 8/8-tahtilajiin ripotellaan muutama 7/8-tahti basson syöttäessä sekaan omia synkooppejaan. Samantyylisiä rikottuja tahteja kuulee joskus nopeissa rockbiiseissä (kuuntele Pretendersin Tattooed Love Boys), mutta tässä vaikutus on erilainen. Tekstikin koukuttuu uudella tavalla esimerkiksi säkeessä ”I love in season, give me a reason cause you know we’ll never part our love goodbye.”

Isosisko Rebbie Jackson esitti vuoden 1998 albumillaan Fly Awaystä Stonebridgen tuottaman version, jossa rikkonaiset tahdit parsittiin helppotajuisemmiksi. Siihen kuitenkin poimittiin alkuperäisestä levytyksestä Michaelin ad lib -laulua. Vuoden 2001 versio lienee lyhennelmä, koska Rebbien pitemmässä näkemyksessä kuullaan siitä puuttuvia kohtia.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

94) The Man (1983

| Paul Mccartney | Michael Jackson |

Vuosina 1982-83 Paul Mccartney ja Michael Jackson julkaisivat kolme yhteistä biisiä, joista kaksi herrojen albumien ykköstäkyinä (The Girl Is Mine ja Say Say Say). Menestystä ei voinut välttää, mutta trilogian sympaattisin ja luontevin osa on silti The Man. Tai vähemmän soineena se on ehkä vain säilynyt tuoreempana. Teksti tosin jää hämäräksi: rakastumisestako se kertoo?

Vaikka The Man tehtiin Mccartneyn Pipes of Peace -albumille, lauluosuuksissa soi päällimmäisenä Jacksonin ääni. Sovitus sähkökitarasoundeineen, näppäiltyine viuluineen ja valkoisine pop-komppeineen on kuitenkin taatun mccartneymainen – koko pitkäsoitonhan tuotti The Beatles -levyiltä tuttu George Martin. Singlepotentiaali oli ilmeinen, mutta alkuvuoden 1984 julkaisusta luovuttiin, koska se olisi joutunut samalle viivalle videollaan jättikohun aiheuttaneen Thrillerin kanssa.

Miesten yhteistyö tyrehtyi äkkiä Jacksonin ostettua ATV-katalogin, joka sisältää useimpien Beatles-biisien kustannusoikeudet. Hän on aina visusti vaiennut kärhämästä, ja Mccartneykin muistaa jättää mainitsematta muutaman olennaisen seikan. Kuten sen, että hän omistaa virkaveljensä tapaan aimo läjän muiden artistien biisejä. Ja sen, että hän olisi kahteen otteeseen voinut lunastaa ATV:n ennen sen päätymistä Jacksonille, mutta sössi tilanteet ilmeisesti silkkaa pihiyttään. Nykyisin katalogi on osa nopeasti kasvavaa Sony/ATV-kustantamoa, josta Michael Jackson omistaa puolet.

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

95) Goin’ Back to Indiana (1970

| The Corporation™ |

Kypsyttyään käräjöimiseen Motownin tehokkaimman lauluntekotiimin Holland/Dozier/Hollandin kanssa Berry Gordy perusti The Corporation -nimisen tuotanto- ja sävellyskollektiivin, jonka oli tarkoitus tehtailla hittejä anonyymisti ilman omia julkisuuspyrkimyksiä. Siihen kuuluivat Gordyn lisäksi ainakin Freddie Perren, Fonce Mizell ja Deke Richards. Tärkeimmät ruokittavat suut kuuluivat Motownin Los Angeles -kauden ykkösnimelle, The Jackson 5:lle.

Veljesten singlejatkumosta kuulee, että The Corporationia ei hävettänyt toistaa toimivaa kaavaa loputtomiin – ja aika kauanhan se I Want You Backin variointi toimi. Mutta syntyi heiltä toisenkinlaista tavaraa. Goin’ Back to Indiana edustaa eurooppalaisempaa näkemystä tuon ajan r&b:stä, eli se on rehdihköä torvikuvioilla rikastettua ränttätänttää, joka Michael ottaa vaivatta haltuunsa. Ja katso: siitä tuli listahitti jopa Norjassa ja Ruotsissa, kun taas Suomessa tuskin oli vielä kuultukaan koko viisikosta.

Menestyksen takana lienee samanniminen tv-spesiaali, jossa Jacksonit laskeutuivat helikopterilla synnyinkaupunkinsa, Indianassa sijaitsevan Garyn koulun jalkapallokentälle esiintymään. Kotiinpaluuta selostavaa reportteria esitti television tuleva megatähti Bill Cosby. Goin’ Back to Indianaa ei julkaistu USA:ssa singlenä, mutta spesiaalin musiikki ilmestyi omana albuminaan syksyllä 1971.

Pahoittelen videon kammottavuutta. Ei sitä tarvitse katsoa.

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

96) Unbreakable (2001

| Michael Jackson | Rodney Jerkins | Fred Jerkins III | Lashawn Daniels | Nora Payne | Robert Smith |

Muutama Michael Jacksonin työkumppani on antanut ymmärtää, että muun anteliaisuuden ohella hän jakaa sävellyskrediittejä erittäin hövelisti. Ylläolevaakin luetteloa on ihmeteltävä: miten biisille, josta paistavat tutut Jackson-tavaramerkit (perkussiivinen bassokuvio, biittiä pehmentävä harmoninen äänimatto, ensikuulemalta itsekeskeinen teksti) on löytynyt kuusi tekijää? Tuottaja Rodney Jerkinsin kontrahtiin kuulunee muutama pakollinen maininta, mutta ei noin monta.

Unbreakable on ovela kappale. Yksioikoinen näkee sen vain Jacksonin henkilökohtaisena julistuksena, mutta mikään ei estä sitä sopimasta kenen tahansa päähänpotkitun, ylpeytensä palasia keräilevän tai muuten vain lämpimikseen uhoilevan suuhun. Särkymättömyys tulee sisältä, eikä vahva ihminen muutu miksikään muiden harhaluuloista tai manipulointiyrityksistä. Biisiin oli suunnitteilla isobudjettinen video, ja muistan toivoneeni tämän universaalin näkökulman pääsevän siinä esiin, Stranger in Moscow’n tavoin.

Biisi kuulostaakin video-orientoituneelta etenkin loppupuolellaan, kun rikkilyödyn lasin ääni soitetaan nurinpäin, ja tutuksi käynyttä bassokuviota nokkelasti mukailevan outron voi kuvitella säestävän paikalta särkymättömänä poistuvan sankarin askelia. Kertosäkeessä on myös havainnollinen koukku: ”You’ll ne- (tauko) -ver break me, cause I’m unbreakable!”

Jerkinsin osuutta Invincible-albumilla pidetään epäonnistuneena. Välillä kuulostaa kuin hän haluaisi siivota rikkaimurilla musiikista pienimmätkin svengin muruset. Unbreakablen toinen heikkous on You Can’t Stop the Reign -kappaleesta yhytetty edesmenneen The Notorious BIGin raptuokio. Tekstin yhteys ympäristöönsä ei avaudu, ja pitkä biisi pitenee entisestään. Kolmeminuuttisena siitä huokuisi vakuuttavampi itsevarmuus.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

97) P.Y.T. (Pretty Young Thing) (1982

| James Ingram | Quincy Jones |

Alussa oli nimi, joka hiffattiin tuottaja Quincy Jonesin tuolloisen vaimon Peggy Liptonin ostamista Pretty Young Things -alusvaatteista. Siihen tehtiin kaksikin biisiä: Thrillerille päätyneen Ingram/Jones-sävellyksen lisäksi The Ultimate Collection -boksilla voi kuulla Jacksonin ja kosketinsoittaja Greg Phillinganesin basso- ja lehmänkellovetoisen demonäkemyksen samasta teemasta.

En ole varma, pääsikö megalevitykseen oikea versio. Don’t Stop til You Get Enough -tyyppisellä puheosuudella sisäänajettu P.Y.T. on tarttuva, sähäkästi laulettu ja komeasti bassoteltu, mutta vanhentuneine päiväperhosoundeineen harmittoman ja harmillisen välimaastossa samoileva handclap-hölkkä. Seuraa johtajaa -henkisessä tyttökuorossa sisaret Latoya ja Janet pääsevät hoilaamaan naa-naa-naata, eikä tekstissä juuri enempää sisältöä olekaan.

Quincy Jonesin osuutta Jacksonin levyillä on glorifioitu jälkikäteen niin hillittömästi, että moni yllättynee tästä tiedosta: puhumme nyt ainoasta Jacksonin levytyksestä, jonka kirjoittamisessa Jones oli mukana. Varautukaa siihen, että jatkoteksteissä kyseenalaistetaan useita tähän aiheeseen liittyviä myyttejä. Ei minulla ole mitään miestä vastaan, mutta eipä joidenkin ylistäjienkään ensisijainen motiivi ole Jonesin kehuminen, vaan Jacksonin väheksyntä.

Vaikka Quincy Jones oli Michael Jacksonille mainio sparraaja ja levy-yhtiölle oivallinen tuloksentekijä, moni Off the Wallin ja Thrillerin taiteellinen saavutus syntyi Jonesista huolimatta, ei hänen ansiostaan, minkä hän myöhemmissä haastatteluissaan on itsekin myöntänyt. Yhteistyö oli jazz-menneisyytensä leimaamalle Jonesille vähintään yhtä suuri läpimurto kuin Jacksonille. Motown ei ollut huolinut häntä Marvin Gayen eikä Stevie Wonderin tuottajaksi, ja Jacksonkin sai tapella tosissaan Epicin kanssa saadakseen hänet Off the Wallille.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

98) Greatest Show on Earth (1972

| Jerry Marcellino | Mel Larson |

Amerikkalainen juorutoimittaja J. Randy Taraborrelli on rakentanut hämmästyttävän uran paljolti sen varaan, että pääsi lähes 30 vuotta sitten samaan valokuvaan Michael Jacksonin kanssa. Mies esiintyy yhä Jackson-asiantuntijana ja jopa lähipiirin edustajana, vaikka hänellä ei ole näyttöä minkäänlaisesta kontaktista tuottoisan lounassetelinsä kanssa vuoden 1981 jälkeen.

Taraborrellin The Magic and the Madness -kirja pursuaa kutkuttavia, kenties ajoittain todenperäisiäkin Jackson-anekdootteja, joista eräässä päähenkilö paiskaa pöytään sirkusmoguli P.T. Barnumin elämäkertakirjan ja julistaa managerilleen: ”Haluan, että minun urastani tulee maailman suurin show!” Barnum & Baileyn sirkus tunnettiin mainoslauseestaan The Greatest Show on Earth, joksi myös Cecil B. Demille nimesi aiheesta vuonna 1952 ohjaamansa Oscar-elokuvan.

Vetävä juttu, mutta mahtaako Taraborrelli tietää edes sitä, että Jackson levytti samannimisen kappaleen jo 13-vuotiaana Ben-albumilleen? Se ei varsinaisesti kerro sirkuksesta, vaan käyttää sitä rakkauden vertauskuvana. Rakastunut lentää korkealla kuin trapetsitaiteilija ja näkee asiat lapsen tavoin, sateenkaaren värisin silmin.

Jacksonin varhaisiin biiseihin haettiin usein sekä aikuisen että lapsen näkökulmaa. Harvoin pyrkimys onnistui näin hyvin. Rikkaasti orkestroitu ja sävykäs ralli toimii siksi, että laulaja on lapsi, ei siitä huolimatta. ”Get your ticket right away”, Jackson hihkuu tehden selväksi, että tällaisen matskun parissa hän on omimmillaan.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

99) Things I Do for You (1978

| The Jacksons |

”Riikinkukko on ainoa lintu, joka yhdistää kaikki värit ja esittelee tätä tulen loistetta vain ollessaan rakastunut. Me yritämme riikinkukon tapaan yhdistää kaikki rodut rakkaudellamme musiikkiin.” (Michael ja Jackie Jackson Destiny-albumin kansitekstissä)

Saadessaan vihdoin täyden vastuun levyjensä tuottamisesta ja säveltämisestä Jacksonit olivat ehtineet esiintyä kaikissa maanosissa, mikä noihin aikoihin oli suurillekin tähdille harvinaista. Nyt he halusivat levittää rotuharmonian ja ihmisten pohjimmaisen samankaltaisuuden evankeliumia. Veljekset perustivat tuotanto- ja kustannusyhtiö Peacockin ja päästivät riikinkukon myös kaunistamaan kahden albuminsa takakantta.

Things I Do for You alkaa lauseella ”People all over the world are the same everywhere I go”, mutta suuntaa siitä yllättävän epäevankelisiin aiheisiin. Ihmisiä yhdistävät itsekkyys ja hyväksikäyttö, eikä niihin saa apua lääkäriltä tai edes kädestäennustajalta. ”Always wanting something for nothing”, Michael marmattaa ja opastaa perään: ”It’s the things I do for you, in return do the same for me.” Michael Jacksonin äksy ja pisteliäs puoli on siis ollut esillä paljon pitempään kuin yleisesti luullaan.

Puhallinten ja kitaran ohjastama biisi on kuitenkin imevää funkia ja soi parhaiten 1981 julkaistulla The Jacksons Live -albumilla Mike McKinneyn mehukkaan peukkubasson ansiosta. Liveversio ilmestyi jopa singlenä ainakin Britanniassa, ja kappaletta kuultiin vielä vuoden 1987 Bad-kiertueella, joka lähti liikkeelle kovin keskeneräisenä, vanhaa repertuaaria ajan mittaan uudella korvaten.