| Michael Jackson | Buz Kohan |
Vaikka Sammy Davis, Jr. (1925–1990) pääsi isänsä mukana showbisnekseen jo pikkupoikana ja esiintyi myöhemmin valkoisten supertähtien kuten Frank Sinatran ja Dean Martinin rinnalla, hänen uralleen mahtui paljon rasistisia kokemuksia. Muiden mustaihoisten tapaan hän ei saanut yöpyä tai viettää vapaa-aikaansa niissä Las Vegasin hotelleissa, joihin hänet oli pestattu pääesiintyjäksi. Hän ajoi aktiivisesti rotuerottelun kumoamista Vegasin ja Miami Beachin show-mestoissa ja muisteli myöhemmin: ”Being a star made it possible for me to get insulted in places where the average Negro could never go and get insulted.”
Kun kuolemansairaalle Davisille järjestettiin televisioitu 60-vuotistaiteilijajuhla, tätä aihetta kunnioitettiin kauniin vähäeleisellä, mutta osuvalla laululla. ”You were there before we came, you took the hurt, you took the shame.” Michael Jackson kiitti häntä niistä mahdollisuuksista, jotka hänelle oli suotu itsensä toteuttamiseen. Pelkällä pianotaustalla käynnistynyt biisi kesti alle kaksi minuuttia, ja siihenkin mahtui kymmenen sekunnin tauko.
Tällä esityksellä Jackson osoitti uransa hienointa tai ainakin ymmärrettävintä tilannetajua. Mahtipontinen lopetuskin korosti ensisijaisesti Davisin pioneerityön, ei esittäjän suuruutta. Jo etukäteen Jackson ilmoitti, että You Were There esitetään vain tämän yhden kerran, koska se on ”Sammyn laulu”. No, You Tubessa toki on cover-yrityksiä, jotka paljastavat, ettei biisin näennäisen simppelistä melodiasta ihan noin vain suoriuduta.
Jossain kaukana tulevaisuudessa, käsitysten hiukan selkiydyttyä You Were Thereä voi kuvitella esitettävän myös Jacksonin kunniaksi – vielä toistaiseksi häneen kohdistuvan umpiprimitiivisen käytöksen ja rasismin yhteys tuntuu olevan vaikea hahmottaa. Esimerkiksi hänen raha-asioitaan hölmösti rääpivien ”uutisten” taustalta voi kyllä aistia vanhan ”eihän se raha mustan miehen käsissä pysy” -asenteen. Ja tietenkin tarkoitushakuisuuden: talouspuolellahan huonoilla uutisilla on tapana toteuttaa itsensä, vaikka niissä ei alkujaan olisi mitään perää. Ensimmäisestä Iltalehden kannessa olleesta ”Michael Jackson vararikossa” -otsikosta (ilman kysymysmerkkiä) on muuten kohta seitsemän vuotta.
Neljä kuukautta tv-esityksen jälkeen Michael Jackson toimi Sammy Davis, Jr:n arkun kunniasaattajana Frank Sinatran, Dean Martinin ja Bill Cosbyn kanssa.
keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008
maanantaina, huhtikuuta 21, 2008
52) Off the Wall (1979
| Rod Temperton |
Miksi Saksassa on syntynyt niin monta monikansallista menestysyhtyettä? Siellä perustettiin myös viiden maan kansalaisia sisältänyt Heatwave, jonka biisit kynäili brittiläinen kosketinsoittaja Rod Temperton. Amerikkalaisten Wilderin laulajaveljesten takia ryhmän koukukkaat discohitit otettiin vastaan USA:ssakin, ja Tempertonin kyvyt huomioivat mm. Quincy Jones ja Michael Jackson. Häneltä pyydettiin muutama biisi, ja kaikki kolme ehdotusta päätyivät Off the Wall -albumille.
”Get that groove, let it take you higher.”
”Leave your worries behind, cause rain, shine don’t mind.”
Kuulostaako tutulta? Nuo ovat iskulauseita Heatwaven hiteistä. Nimiraidan lisäksi koko albumin eskapistinen tematiikka tuntui tulevan Tempertonin kautta. Vaikka mies on kertonut räätälöineensa biisin lyhyet nuotit juuri Jacksonin laulutyylille sopiviksi, minua on aina Off the Wallissa häirinnyt, että se kuulostaa liiaksi Heatwavelta. Ja vaikka aivot narikkaan -meiningissä ei ole mitään vikaa, minua myös häiritsee ihmisten halu leimata tällainen (valkoisen miehen kirjoittama) sovinnainen rallattelu Jacksonin ”kulta-ajaksi”, johon kaikkea myöhempää kuuluu nyreksien verrata.
Kunhan selviää oudosta apinanääni-introsta, saa kuullakseen erittäin elastista ja loistavasti laulettua pehmodiscoa. Kertosäkeessään biisi toistaa Heatwaven Boogie Nights -hitistä tuttua kolmen–neljän miesäänen ja kuoron peippailua – erona vain se, että Jackson hoitaa itse kaikki äänet. Soundi on esikuvaa puunatumpi ja vivahteikkaampi, ja bassonero Louis Johnson jättäytyy sovinnolla laulustemmojen taustalle.
Koko albumin nimeämisen Off the Wallin mukaan voi nähdä hyvinkin alleviivattuna irtautumisena perhekuvioista. The Jacksons Variety Show näet alkoi aina samalla Michaelin laulamalla esittelykappaleella, jonka aikana tv-ohjelman vieraat spreijasivat nimensä pahviseen tiiliseinään. Levyttämättä jäänyt biisi oli nimeltään On the Wall.
Miksi Saksassa on syntynyt niin monta monikansallista menestysyhtyettä? Siellä perustettiin myös viiden maan kansalaisia sisältänyt Heatwave, jonka biisit kynäili brittiläinen kosketinsoittaja Rod Temperton. Amerikkalaisten Wilderin laulajaveljesten takia ryhmän koukukkaat discohitit otettiin vastaan USA:ssakin, ja Tempertonin kyvyt huomioivat mm. Quincy Jones ja Michael Jackson. Häneltä pyydettiin muutama biisi, ja kaikki kolme ehdotusta päätyivät Off the Wall -albumille.
”Get that groove, let it take you higher.”
”Leave your worries behind, cause rain, shine don’t mind.”
Kuulostaako tutulta? Nuo ovat iskulauseita Heatwaven hiteistä. Nimiraidan lisäksi koko albumin eskapistinen tematiikka tuntui tulevan Tempertonin kautta. Vaikka mies on kertonut räätälöineensa biisin lyhyet nuotit juuri Jacksonin laulutyylille sopiviksi, minua on aina Off the Wallissa häirinnyt, että se kuulostaa liiaksi Heatwavelta. Ja vaikka aivot narikkaan -meiningissä ei ole mitään vikaa, minua myös häiritsee ihmisten halu leimata tällainen (valkoisen miehen kirjoittama) sovinnainen rallattelu Jacksonin ”kulta-ajaksi”, johon kaikkea myöhempää kuuluu nyreksien verrata.
Kunhan selviää oudosta apinanääni-introsta, saa kuullakseen erittäin elastista ja loistavasti laulettua pehmodiscoa. Kertosäkeessään biisi toistaa Heatwaven Boogie Nights -hitistä tuttua kolmen–neljän miesäänen ja kuoron peippailua – erona vain se, että Jackson hoitaa itse kaikki äänet. Soundi on esikuvaa puunatumpi ja vivahteikkaampi, ja bassonero Louis Johnson jättäytyy sovinnolla laulustemmojen taustalle.
Koko albumin nimeämisen Off the Wallin mukaan voi nähdä hyvinkin alleviivattuna irtautumisena perhekuvioista. The Jacksons Variety Show näet alkoi aina samalla Michaelin laulamalla esittelykappaleella, jonka aikana tv-ohjelman vieraat spreijasivat nimensä pahviseen tiiliseinään. Levyttämättä jäänyt biisi oli nimeltään On the Wall.
lauantaina, huhtikuuta 19, 2008
53) 2 Bad (1995
| Michael Jackson | Dallas Austin | Bruce Swedien | Rene |
Run DMC:n King of Rock -biisistä lainatulla läpänheitolla käynnistyvä 2 Bad on oiva esimerkki siitä, että syntikat eivät mustassa musiikissakaan aina merkitse vain kustannustehokkuutta tai lyhytnäköistä trendisoundien perässä juoksemista. Se on uusia mahdollisuuksia hakeva ja löytävä aggressiivinen funkviipale. Mielenkiintoista, että säveltäjäksi merkitty Dallas Austin ei ollut tuotannossa mukana, mutta Jimmy Jam & Terry Lewis olivat – lienevätkö miehet koskaan muulloin tuottaneet biisejään ristiin?
Vaikka Bad-biisiin on suora lyyrinen viittaus (”throwing stones to hide your hands” on nyt ”throwing rocks...”), kyseessä ei ole jatko-osa. Laulun kohde kävi ilmi viimeistään Ghosts-videossa, jossa sitä laulettiin selvästi piirisyyttäjä Tom Sneddonin innoittamalle pormestarihahmolle. Pidän jopa todennäköisenä, että jotkut pormestarin herjarepliikit on suoraan poimittu Sneddonin ja Jacksonin sananvaihdoista. Jackson ei vastaa freak-nimittelyyn, mutta esittelee sarkastiset pahoittelunsa: ”Just want your cut from me, but too bad, too bad.”
Jännittävintä 2 Badin konetaustassa ovat basso- ja torvimaiset äännähdykset, joissa on soittimen klangi mutta ei sointia – ne ovat muuntuneet perkussioiksi. Hienoimmin ne esittäytyvät korisjätti Shaquille O’Nealin lyhyen raphetken alustuksessa. Melodisuus on muutenkin taka-alalla, ja laulustemmoissa on Jackson-biiseille uudenlaista kaoottista särmää – mieleen tulee termi epägospel. Vähempikin yksioikoisen kertosäkeen jankkaaminen ehkä riittäisi, mutta tuloksena on varsin väkevä viisiminuuttinen.
Run DMC:n King of Rock -biisistä lainatulla läpänheitolla käynnistyvä 2 Bad on oiva esimerkki siitä, että syntikat eivät mustassa musiikissakaan aina merkitse vain kustannustehokkuutta tai lyhytnäköistä trendisoundien perässä juoksemista. Se on uusia mahdollisuuksia hakeva ja löytävä aggressiivinen funkviipale. Mielenkiintoista, että säveltäjäksi merkitty Dallas Austin ei ollut tuotannossa mukana, mutta Jimmy Jam & Terry Lewis olivat – lienevätkö miehet koskaan muulloin tuottaneet biisejään ristiin?
Vaikka Bad-biisiin on suora lyyrinen viittaus (”throwing stones to hide your hands” on nyt ”throwing rocks...”), kyseessä ei ole jatko-osa. Laulun kohde kävi ilmi viimeistään Ghosts-videossa, jossa sitä laulettiin selvästi piirisyyttäjä Tom Sneddonin innoittamalle pormestarihahmolle. Pidän jopa todennäköisenä, että jotkut pormestarin herjarepliikit on suoraan poimittu Sneddonin ja Jacksonin sananvaihdoista. Jackson ei vastaa freak-nimittelyyn, mutta esittelee sarkastiset pahoittelunsa: ”Just want your cut from me, but too bad, too bad.”
Jännittävintä 2 Badin konetaustassa ovat basso- ja torvimaiset äännähdykset, joissa on soittimen klangi mutta ei sointia – ne ovat muuntuneet perkussioiksi. Hienoimmin ne esittäytyvät korisjätti Shaquille O’Nealin lyhyen raphetken alustuksessa. Melodisuus on muutenkin taka-alalla, ja laulustemmoissa on Jackson-biiseille uudenlaista kaoottista särmää – mieleen tulee termi epägospel. Vähempikin yksioikoisen kertosäkeen jankkaaminen ehkä riittäisi, mutta tuloksena on varsin väkevä viisiminuuttinen.
keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008
54) That’s What You Get (for Being Polite) (1978
| The Jacksons |
Moonwalk-kirjansa mukaan Michael Jackson halusi myöhäisteini-ikäisenä kertoa yleisölleen, että hän ei elä norsunluutornissa vaan kärsii epävarmuudesta aivan kuten tavalliset keskenkasvuiset. Ja miksi ei olisi kärsinyt – kantoihan hän harteillaan suuren perheen elättämisen päävastuuta, ja sekä bändin itsenäistyminen että elokuvakokeilut olivat askelia tuntemattomaan. Michael myös toivoi kykenevänsä kieltäytymään useammin läheistensä pyynnöistä.
Tuloksena oli That’s What You Get (for Being Polite) -kappaleen päähenkilö Jack, joka turhaan yrittää antaa eteenpäin asioita, joita tuntee itse saaneensa ja korvaa ne jollakin, jossa ei ole aidosti mukana. ”Something deep inside of him eating up the pride of him.” Moni-ilmeisessä musiikillisessa ylöspanossakin tuntui olevan uudenlaisia kerronnallisia elementtejä.
Pitkän linjan fanina tunnettu Pharrell Williams on nimennyt tämän lempibiisikseen The Jacksons -katalogista, ja valinnan ymmärtää. Melodinen vahvuus näyttäytyy pianointrosta alkaen ja saa taas tukea Tom Tom 84:n jousi/torvisovituksista. Keskitempoiseen sävellykseen mahtuu sopiva annos hurjuutta ja herkkyyttä, mutta hiukan pikkusieväksi se jää. Jacksons-tuotannostahan ei ole vielä remasteroitu kuin sinkkubiisit kokoelmaa varten, ja tuntuu että That’s What You Getin saisi nykytekniikan avulla soimaan paljon dynaamisemmin. Ei kun jatkamaan odottamista.
Moonwalk-kirjansa mukaan Michael Jackson halusi myöhäisteini-ikäisenä kertoa yleisölleen, että hän ei elä norsunluutornissa vaan kärsii epävarmuudesta aivan kuten tavalliset keskenkasvuiset. Ja miksi ei olisi kärsinyt – kantoihan hän harteillaan suuren perheen elättämisen päävastuuta, ja sekä bändin itsenäistyminen että elokuvakokeilut olivat askelia tuntemattomaan. Michael myös toivoi kykenevänsä kieltäytymään useammin läheistensä pyynnöistä.
Tuloksena oli That’s What You Get (for Being Polite) -kappaleen päähenkilö Jack, joka turhaan yrittää antaa eteenpäin asioita, joita tuntee itse saaneensa ja korvaa ne jollakin, jossa ei ole aidosti mukana. ”Something deep inside of him eating up the pride of him.” Moni-ilmeisessä musiikillisessa ylöspanossakin tuntui olevan uudenlaisia kerronnallisia elementtejä.
Pitkän linjan fanina tunnettu Pharrell Williams on nimennyt tämän lempibiisikseen The Jacksons -katalogista, ja valinnan ymmärtää. Melodinen vahvuus näyttäytyy pianointrosta alkaen ja saa taas tukea Tom Tom 84:n jousi/torvisovituksista. Keskitempoiseen sävellykseen mahtuu sopiva annos hurjuutta ja herkkyyttä, mutta hiukan pikkusieväksi se jää. Jacksons-tuotannostahan ei ole vielä remasteroitu kuin sinkkubiisit kokoelmaa varten, ja tuntuu että That’s What You Getin saisi nykytekniikan avulla soimaan paljon dynaamisemmin. Ei kun jatkamaan odottamista.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
55) The Way You Make Me Feel (1987
| Michael Jackson |
Jacksonien äiti Katherine vaikutti paljon siihen, että Michael suostui jatkamaan veljiensä kanssa niinkin pitkään kuin jatkoi. Vuonna 1990 ilmestyneessä kirjassaan hän keskittyy lähinnä lastensa ihasteluun ja Latoya-tyttären kohuväitteiden mitätöintiin, mutta mainitsee yhden musiikillisen virikkeen. Hän kertoo hyräilleensä Michaelille näytteen, millaisen shuffle-rytmisen laulun hän haluaisi Bad-albumille. Poika noudatti toivetta ja soitti jonkin ajan päästä äidilleen levyn ainoana ennakkomaistiaisena biisin The Way You Make Me Feel.
Aika sensuelli ja toisaalta laskelmoidun hittihakuinen esitys ollakseen äidin inspiroima. Michael mouruaa korkokenkäisen misun perään: ”You’re just a product of loveliness, I like the groove of your walk, your talk, your dress.” Ja sitten tietysti käydään michaelmaisesti töissä, jotta voidaan ostaa lahjoja. Loppuirrottelut ottavat toisen näkökulman, ei puhuta enää tytölle vaan tytön puolesta: ”Ain’t nobody’s business but mine and my baby’s.”
Kappaletta tuoreutetaan jatkuvasti yksityiskohdilla: shuffle-biittiin lisätään imua pikku rytmikoristeilla, versen keskellä sävellaji nousee hetkeksi ylemmäs ja kertosäe alkaa tehokkaasti pelkällä laululla. Synteettisen perussoundin keskellä torvet tekevät hyvää, mutta sama asia tökkii kuin Bad-biisissä: miksi Jacksonin laulamat taustavokaalit ovat kuin smurffilevyltä napatut? Siksikö, että ”peruslaulu” kuulostaisi niiden rinnalla jotenkin karskimmalta?
Yhä tärkeämmiksi elementeiksi muodostuivat au- ja hii-hii-huudahdukset, joista jälkimmäiset tunnutaan lanseeratun omana tavaramerkkinään tässä esityksessä. Hihkuihan Jackson aiemminkin, mutta juuri tuo kaksitavuinen tietyn sävelkorkeuden luikautus vakiintui muutamalla Bad-raidalla, joista The Way You Make Me Feel oli sekä biisi- että singlejärjestyksessä ekana. Mutta Jacksonin omasta oivalluksesta ei voi puhua – kuunnelkaa Stevie Wonderin hii-hiit vuoden 1972 biisissä Maybe Your Baby.
Jacksonien äiti Katherine vaikutti paljon siihen, että Michael suostui jatkamaan veljiensä kanssa niinkin pitkään kuin jatkoi. Vuonna 1990 ilmestyneessä kirjassaan hän keskittyy lähinnä lastensa ihasteluun ja Latoya-tyttären kohuväitteiden mitätöintiin, mutta mainitsee yhden musiikillisen virikkeen. Hän kertoo hyräilleensä Michaelille näytteen, millaisen shuffle-rytmisen laulun hän haluaisi Bad-albumille. Poika noudatti toivetta ja soitti jonkin ajan päästä äidilleen levyn ainoana ennakkomaistiaisena biisin The Way You Make Me Feel.
Aika sensuelli ja toisaalta laskelmoidun hittihakuinen esitys ollakseen äidin inspiroima. Michael mouruaa korkokenkäisen misun perään: ”You’re just a product of loveliness, I like the groove of your walk, your talk, your dress.” Ja sitten tietysti käydään michaelmaisesti töissä, jotta voidaan ostaa lahjoja. Loppuirrottelut ottavat toisen näkökulman, ei puhuta enää tytölle vaan tytön puolesta: ”Ain’t nobody’s business but mine and my baby’s.”
Kappaletta tuoreutetaan jatkuvasti yksityiskohdilla: shuffle-biittiin lisätään imua pikku rytmikoristeilla, versen keskellä sävellaji nousee hetkeksi ylemmäs ja kertosäe alkaa tehokkaasti pelkällä laululla. Synteettisen perussoundin keskellä torvet tekevät hyvää, mutta sama asia tökkii kuin Bad-biisissä: miksi Jacksonin laulamat taustavokaalit ovat kuin smurffilevyltä napatut? Siksikö, että ”peruslaulu” kuulostaisi niiden rinnalla jotenkin karskimmalta?
Yhä tärkeämmiksi elementeiksi muodostuivat au- ja hii-hii-huudahdukset, joista jälkimmäiset tunnutaan lanseeratun omana tavaramerkkinään tässä esityksessä. Hihkuihan Jackson aiemminkin, mutta juuri tuo kaksitavuinen tietyn sävelkorkeuden luikautus vakiintui muutamalla Bad-raidalla, joista The Way You Make Me Feel oli sekä biisi- että singlejärjestyksessä ekana. Mutta Jacksonin omasta oivalluksesta ei voi puhua – kuunnelkaa Stevie Wonderin hii-hiit vuoden 1972 biisissä Maybe Your Baby.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)