| Charlie Smalls |
Michael Jacksonin ja Quincy Jonesin ensimmäinen yhteistyö liittyi leffaan The Wiz, joka perustui samannimiseen Broadway-musikaaliin. Se taas oli ”musta” versio L. Frank Baumin lastenromaanista The Wonderful Wizard of Oz, jonka tunnetuin mukaelma on Judy Garlandin pääosittama vuoden 1939 elokuva. Michael Jackson esitti The Wizissä aivotonta variksenpelättiä, ja Dorothy-tytön rooli annettiin 33-vuotiaalle Diana Rossille.
Omaelämäkertansa mukaan Jones ei ollut kovin innoissaan The Wizistä musikaalibiisien kehnon laadun takia, mutta suostui soundtrackin tuottamiseen oltuaan palveluksen velkaa ohjaaja Sidney Lumetille. Yksi kappale kuitenkin erottui edukseen, Rossin ja Jacksonin duetto Ease On Down the Road. Ketterä rytmi ja tsemppaava teksti auttavat taittamaan pitkää matkaa: ”Pick your left foot up when your right foot’s down, come on legs keep movin’, don’t you lose no ground.”
Biisin ytimenä on kuuden nousevan sävelen koukku, jota toistetaan joko pianolla tai torvilla. Pianon kolmen korkeimman sävelen päälle naiskuoro kannustaa ”ease on down”. Sovitus on täyteläinen, tiukka ja tanssittava, mutta varsin vanhakantainen ilmestyäkseen keskelle discon kulta-aikaa. Voi siis ymmärtää, miksi levy-yhtiö CBS tyrkytti viimeiseen asti Earth Wind & Fire -pomo Maurice Whitea Off the Wallin tuottajaksi Jonesin tilalle.
Motown lanseerasi The Jackson 5:n Diana Rossin löytönä. Monen muun asian tapaan tämä ei pitänyt paikkaansa – Michaelkin opetettiin ensi töikseen valehtelemaan ikänsä kaksi vuotta nuoremmaksi. Muutettuaan Garystä Los Angelesiin Jacksonit kuitenkin asuivat jonkin aikaa Rossin luona, joten on ihmeteltävä, miksi Motown ei koskaan laittanut heitä levyttämään yhdessä. The Wizin musiikin julkaisi MCA.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti