| Michael Jackson | Rodney Jerkins | Fred Jerkins III | Lashawn Daniels | Norman Gregg |
Invincible-albumin ajoittainen latteus ei johtunut vain biisien laadusta tai määrästä, vaan myös järjestyksestä. Paras esimerkki tästä on nimiraita, joka Unbreakablen ja Heartbreakerin perään soidessaan aiheuttaa taas tätä samaa -puutumuksen, mutta randomina iPodista putkahtaessaan kuulostaa paljon tuoreemmalta ja kekseliäämmältä.
Jo intro kiehtoo: biitti käynnistyy kuin hiukan muotopuolena klenkkaava, ilmaan heittämällä pyörimään laitettu hyrrä. Jacksonin well well -tokaisut antavat biisille minun korvissani humoristisen pohjavireen, jota vahvistaa invincible-sanan ble-tavun korostaminen. Rapvierailija Fats myös riimittää tuon ble-tavun nokkelasti sanaan cool – muutoinhan Fats oli jokseenkin mitätön ”löytö” päästäkseen ääneen kahdessa biisissä.
Dangerousin tapaan nimikappale viittaa naiseen, joka ei tällä kertaa aiheuta päänvaivaa kataluudellaan tai vaatimuksillaan, vaan välinpitämättömyydellään. ”Even when I beg and plead, she’s invincible.” Michael ja taustakuoro käyvät (minusta edelleen humoristista) dialogia tämän käytöksestä ja valloitusstrategioista. Konkreettisemman kaiun biisille antoi edesmenneen Moon TV:n raportti Helsingin erotiikkamessuilta, jossa eräs tummapintainen letkuheikki vonkasi leidiseuraa Invinciblen säestyksellä.
Vaikka Rodney Jerkinsin kylmänkova tuotanto toimii tässä ihan kohtalaisesti ja tarjoaa kivaa rytmisälää, biisissä olisi ainesta muuhunkin. Lopun väräjävistä falsettiheitoista huolimatta Jacksonin esityksestä jää hieman kireä vaikutelma – ikään kuin tekijäjoukkokaan ei olisi ollut yhtä mieltä lopullisesta tyylilajista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Täysin samaa mieltä siitä, että Invincible toimii paremmin yksittäisenä kappaleena. Albumilla edellä olevat kaksi raitaa ovat niin samantyylisiä, että Vince tuntuu jo tukahduttavalta.
Tämän arvion jälkeen laitoin kappaleen soimaan ensi kertaa noin vuoteen, hyvältähän tämä kuulostaa :)
Lähetä kommentti