| Paul Mccartney | Michael Jackson |
Vuosina 1982-83 Paul Mccartney ja Michael Jackson julkaisivat kolme yhteistä biisiä, joista kaksi herrojen albumien ykköstäkyinä (The Girl Is Mine ja Say Say Say). Menestystä ei voinut välttää, mutta trilogian sympaattisin ja luontevin osa on silti The Man. Tai vähemmän soineena se on ehkä vain säilynyt tuoreempana. Teksti tosin jää hämäräksi: rakastumisestako se kertoo?
Vaikka The Man tehtiin Mccartneyn Pipes of Peace -albumille, lauluosuuksissa soi päällimmäisenä Jacksonin ääni. Sovitus sähkökitarasoundeineen, näppäiltyine viuluineen ja valkoisine pop-komppeineen on kuitenkin taatun mccartneymainen – koko pitkäsoitonhan tuotti The Beatles -levyiltä tuttu George Martin. Singlepotentiaali oli ilmeinen, mutta alkuvuoden 1984 julkaisusta luovuttiin, koska se olisi joutunut samalle viivalle videollaan jättikohun aiheuttaneen Thrillerin kanssa.
Miesten yhteistyö tyrehtyi äkkiä Jacksonin ostettua ATV-katalogin, joka sisältää useimpien Beatles-biisien kustannusoikeudet. Hän on aina visusti vaiennut kärhämästä, ja Mccartneykin muistaa jättää mainitsematta muutaman olennaisen seikan. Kuten sen, että hän omistaa virkaveljensä tapaan aimo läjän muiden artistien biisejä. Ja sen, että hän olisi kahteen otteeseen voinut lunastaa ATV:n ennen sen päätymistä Jacksonille, mutta sössi tilanteet ilmeisesti silkkaa pihiyttään. Nykyisin katalogi on osa nopeasti kasvavaa Sony/ATV-kustantamoa, josta Michael Jackson omistaa puolet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti