| The Jacksons |
”Riikinkukko on ainoa lintu, joka yhdistää kaikki värit ja esittelee tätä tulen loistetta vain ollessaan rakastunut. Me yritämme riikinkukon tapaan yhdistää kaikki rodut rakkaudellamme musiikkiin.” (Michael ja Jackie Jackson Destiny-albumin kansitekstissä)
Saadessaan vihdoin täyden vastuun levyjensä tuottamisesta ja säveltämisestä Jacksonit olivat ehtineet esiintyä kaikissa maanosissa, mikä noihin aikoihin oli suurillekin tähdille harvinaista. Nyt he halusivat levittää rotuharmonian ja ihmisten pohjimmaisen samankaltaisuuden evankeliumia. Veljekset perustivat tuotanto- ja kustannusyhtiö Peacockin ja päästivät riikinkukon myös kaunistamaan kahden albuminsa takakantta.
Things I Do for You alkaa lauseella ”People all over the world are the same everywhere I go”, mutta suuntaa siitä yllättävän epäevankelisiin aiheisiin. Ihmisiä yhdistävät itsekkyys ja hyväksikäyttö, eikä niihin saa apua lääkäriltä tai edes kädestäennustajalta. ”Always wanting something for nothing”, Michael marmattaa ja opastaa perään: ”It’s the things I do for you, in return do the same for me.” Michael Jacksonin äksy ja pisteliäs puoli on siis ollut esillä paljon pitempään kuin yleisesti luullaan.
Puhallinten ja kitaran ohjastama biisi on kuitenkin imevää funkia ja soi parhaiten 1981 julkaistulla The Jacksons Live -albumilla Mike McKinneyn mehukkaan peukkubasson ansiosta. Liveversio ilmestyi jopa singlenä ainakin Britanniassa, ja kappaletta kuultiin vielä vuoden 1987 Bad-kiertueella, joka lähti liikkeelle kovin keskeneräisenä, vanhaa repertuaaria ajan mittaan uudella korvaten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti