56) Got to Be There (1971

| Elliot Willensky |

Kaikki eivät seuranneet The Jackson 5:n neljän ykköshitin tykitystä kädet puuskassa, vaan samoille apajille iski alkuvuonna 1971 hyvin tutunkuuloisella One Bad Apple -biisillä valkoinen veljesyhtye The Osmonds. Vaikka musiikillinen omailmeisyys oli minimissään, Osmondien taustavoimat keksivät jotain, mihin Jacksonien piti reagoida: nuorin jäsen Donny alkoi samaan saumaan julkaista imeliä soolosinkkuja.

Motownissa ei siihen asti ollut annettu kenenkään pyörittää yhtäaikaista bändi- ja soolouraa – esimerkiksi Diana Rossin piti lähteä The Supremesista ja Smokey Robinsonin jättää The Miracles ennen omia levytyksiä. Ehkä firman muutto Detroitista Los Angelesiin toi kuvioihin joustavuutta, koska Michael Jacksonille suotiin tämä oikeus. Teon historiallisuus tosin näkyi lähinnä vain kansiteksteissä – Got to Be Theren taustoja lauloivat tutut isoveljet.

Donny Osmondin köykäistä vinkunaa säestettiin varsin hienostunein orkesterisovituksin, ja soolo-Michaelille otettiin sama linja. Polveilevine rytmeineen ja melodioineen Got to Be There on vain paljon vaikeampi laulettava kuin yksikään Donny-hitti, ja lyriikka voisi aikuisemmalla äänellä esitettynä kuulostaa pikemminkin omalle vauvalle kuin rakkaalle suunnatulta. ”Got to be there in the morning when she says hello to the world.”

Got-sanojen kuiskaaminen lienee Michaelin oma idea, sillä kaanonina seuraava velikuoro laulaa ne ihan normaalisti – samoin Michael loppupuolella, kun vuoroja vaihdetaan. Mutkikkuudesta huolimatta biisiin on sisällytetty paljon pitkiä korkeita ääniä kuin alleviivaamaan sitä, kuinka eritasoisia vokalisteja nämä kaksi varhaisteinitähteä olivat. Sinkun b-puolena julkaistu Maria (You Were the Only One) on vähintään yhtä suvereeni näyttö tasoerosta.