keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

96) Unbreakable (2001

| Michael Jackson | Rodney Jerkins | Fred Jerkins III | Lashawn Daniels | Nora Payne | Robert Smith |

Muutama Michael Jacksonin työkumppani on antanut ymmärtää, että muun anteliaisuuden ohella hän jakaa sävellyskrediittejä erittäin hövelisti. Ylläolevaakin luetteloa on ihmeteltävä: miten biisille, josta paistavat tutut Jackson-tavaramerkit (perkussiivinen bassokuvio, biittiä pehmentävä harmoninen äänimatto, ensikuulemalta itsekeskeinen teksti) on löytynyt kuusi tekijää? Tuottaja Rodney Jerkinsin kontrahtiin kuulunee muutama pakollinen maininta, mutta ei noin monta.

Unbreakable on ovela kappale. Yksioikoinen näkee sen vain Jacksonin henkilökohtaisena julistuksena, mutta mikään ei estä sitä sopimasta kenen tahansa päähänpotkitun, ylpeytensä palasia keräilevän tai muuten vain lämpimikseen uhoilevan suuhun. Särkymättömyys tulee sisältä, eikä vahva ihminen muutu miksikään muiden harhaluuloista tai manipulointiyrityksistä. Biisiin oli suunnitteilla isobudjettinen video, ja muistan toivoneeni tämän universaalin näkökulman pääsevän siinä esiin, Stranger in Moscow’n tavoin.

Biisi kuulostaakin video-orientoituneelta etenkin loppupuolellaan, kun rikkilyödyn lasin ääni soitetaan nurinpäin, ja tutuksi käynyttä bassokuviota nokkelasti mukailevan outron voi kuvitella säestävän paikalta särkymättömänä poistuvan sankarin askelia. Kertosäkeessä on myös havainnollinen koukku: ”You’ll ne- (tauko) -ver break me, cause I’m unbreakable!”

Jerkinsin osuutta Invincible-albumilla pidetään epäonnistuneena. Välillä kuulostaa kuin hän haluaisi siivota rikkaimurilla musiikista pienimmätkin svengin muruset. Unbreakablen toinen heikkous on You Can’t Stop the Reign -kappaleesta yhytetty edesmenneen The Notorious BIGin raptuokio. Tekstin yhteys ympäristöönsä ei avaudu, ja pitkä biisi pitenee entisestään. Kolmeminuuttisena siitä huokuisi vakuuttavampi itsevarmuus.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on mun mielestä yks Maikkelin parhaimmista kappaleista!! Mutta se taas on mielipide kysymys.. Vaikkakin nyt se on mainittuna jo 96:tena, niin oon kuitenkin ilonen et se pääsi mukaan listalle!
Ois ollu mahtavaa jos tähän ois tullu musavideo!!

Anonyymi kirjoitti...

Jees, biisi on kyllä hyvä (lähes kaikki maikkolit ovat..). Itsellänikin tökkää korvaan rap-osuus; moisiin törmää valitettavasti parilla seuraavallakin Invinciblen raidalla. Myöhemmin saamme ehkä kuulla, mitä mieltä olet niistä :)

Hieno blogi, tänks!

Anonyymi kirjoitti...

"Tutut Jackson-tavaramerkit. Perkussiivinen bassokuvio, biittiä pehmentävä harmoninen äänimatto ja ensikuulemalta itsekeskeinen teksti." Sä oot kyllä ihan guru tässä hommassa! Pitäs jotenki vissiin selvittää kuka sä oot. Onks ny varma ettei siellä vaan oo Jake Nyman vääntämässä salanimellä tätä hommaa? :)

Timo kirjoitti...

No höh. Tuossa on linkki toiseen blogiini, jota teen koko nimelläni.

Kiitos!

Unknown kirjoitti...

hieno biisi ja hienot analyysit:)