| Steve Porcaro | John Bettis |
Jos Michael Jackson välillä ilmaisee itseään monisyisemmin kuin olisi oman edun mukaista, niin kyllä muidenkin kirjoittamat biisit voivat aiheuttaa ymmää ja häkellystä. Mistä Human Nature kertoo, kaupungista vai naisesta? Onko kaupunki New York? Onko nainen vain osa kaupungin viehätystä tai toisinpäin? Miksi kertosäkeessä vastataan kysymykseen, vaikka se on vielä kesken? Ja mikä koko tarinassa on sitä ihmisluontoa?
Eihän tuolla niin väliä ole. Quincy Jones bongasi keskeneräisen melodian Thrillerillä soittaneiden Toto-yhtyeen jäsenten tarjoamien biisidemojen seasta ja teetti siihen viime tingassa tekstin rutinoituneella hittilyyrikolla John Bettisillä. Sävellys, sovitus ja musisointi ovat lähes kokonaan totolaisten käsissä, eikä jälkeä voi moittia – levyn toisiin syntikkapainotteisiin raitoihin (Baby Be Mine, P.Y.T.) verrattuna Human Nature kuulostaa ajattoman raikkaalta.
Ei ihme, että Jonesin korva tarttui kertosäkeen viehkoon ”Why, why” -kohtaan. Mutta se on jo pieni ihme, kuinka monta kaunista sävelkulkua se sai valmiissa kappaleessa seurakseen, introsta outroon. Erityisesti miellyttää a-osan eri rytmeissä kulkevien laulun ja basson yhteistyö. Jacksonin ei tarvitse kuin heittäytyä mukaan vähäeleisesti, vain muutamaan falsettikujerrukseen ja outoon artikulointiin (”Hear her voice”) innostuen. Dangerous-kiertueellahan mies tyylitteli biisin kanssa aivan liikaa.
Vaikka Steve Lukather, David Paich ja Porcaron veljekset eivät kovin monella Michael Jacksonin biisillä soittaneet, hekin saavat yhä kokea, kuinka vaikeaksi tuo menneisyys tekee ”normaalit” mediasuhteet. Kun rock-yleisölle suunnattu brittilehti Classic Rock teki vuonna 2003 Totosta laajan historiikin, Thriller mainittiin jo kansiteksteissä ja juttuun laitettiin kaksi kuvaa Jacksonista, vaikka siinä ei kerrottu aiheesta oikeastaan mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Vaikka Human Nature ei kuulu suosikkeihini, se ansaitsee minusta top20-sijoituksen. Tunnelma ja toteutus ovat kohdallaan. Lista alkaa olla loppuvetimissään, enää 17 (kohta selviää mitä) kappaletta, joiden tekstisisältöä ja kommentointia odotan innolla!
"Dangerous-kiertueellahan mies tyylitteli biisin kanssa aivan liikaa."
Human Nature on michael jacksonin paras live kappale ja mike tyylittelee kappaleen just oikein.
"Mistä Human Nature kertoo, kaupungista vai naisesta? Onko kaupunki New York? Onko nainen vain osa kaupungin viehätystä tai toisinpäin? Miksi kertosäkeessä vastataan kysymykseen, vaikka se on vielä kesken? Ja mikä koko tarinassa on sitä ihmisluontoa?"
Aika yleisen tulkinnan (tai ainakin omani) mukaan Human Nature on kuvaus yhden yön suhteesta sekä jonkinlainen vapaan seksin ja promiskuiteetin puolustus. Iso osa biisin hienoutta on juuri sen yhdistelmä viattomuutta ja hedonismia.
Tuo on varsin koherentti tulkinta, mutta paha ihan sellaisenaan nieltäväksi, olihan asialla Carpentersin hovisanoittaja. Ehkä juuri siinä onkin viattomuuden ja hedonismin yhdistelmän salaisuus.
Moonwalk-kirjassa tätä tulkintaa ei myönnetä eikä kiistetä, mutta jonkinlaisella puolustuskannalla ollaan: "People often think the lyrics have some special personal significance, which often isn't true."
Lähetä kommentti