28) Don’t Stop ’til You Get Enough (1979

| Michael Jackson |

Jatkuu numerosta 84. Vaikka Radio Luxembourgia kuuntelevana teininä en rohjennut sijoittaa pennosiani mustaan musiikkiin, rohkesin kuitenkin kehua sitä kaveripiirin mielipidejohtajalle, aloittelevalle ja myöhemmin menestyneellekin muusikolle. Tämä Talking Heads -fani ei uskonut The Jacksonsin, Chicin ja muiden tekevän vakavastiotettavaa musiikkia, kunnes eräänä maanantaina hän ilmoitti koulussa: ”Kyllä sä olit oikeassa! Mä kuuntelin viikonloppuna yhden tyypin luona kuulokkeilla Michael Jacksonin Don’t Stop ’til You Get Enoughia, ja se on hieno biisi!” Minun oli kai tarkoitus olla imarreltu.

Mutta kun en ollut. Keskiaaltolähetyksiä kuulostellessa tuotannolliset hienoudet jäävät matkan varrelle, ja korvan saavuttavat vain perusasiat, melodia, rakenne ja tempo. Tässä ympäristössä Don’t Stop ’til You Get Enoughin kertosäe kuulosti väkinäiseltä kopiolta edellisvuotisesta Shake Your Body -hitistä ja se tympäisi minua. Vaikka myöhemmin olen oppinut arvostamaan biisissä muutakin kuin sovitusta, taustalla jäytävät nuo ensimmäiset reaktiot.

Toteutukseltaan kappale on tietysti yksi Jacksonin ansiokkaimmista. Basson hypähtelyt, kitaran nuolaisut, jäntevässä rintamassa etenevät puhaltimet, suklaiset jousihyväilyt ja demolta miltei sellaisinaan otetut kilkattimet ääntelevät täydellisessä tasapainossa. Ilmeisen kohokohdan, puoliväliin sujautetun torvien ja koskettimien vuorottelusoolon taakse ajettu puheensorina tuo mieleen Marvin Gayen hitin Got to Give It Up (1977), joka on muutenkin hyvin todennäköisesti innoittanut Jacksonia.

Eniten biisejä yhdistää vokalistin falsetti ja laulutavasta johtuva samantyyppinen suppeahko melodiakulku. Se tuo esitykseen kepeyttä ja samppanjamaista kuplivuutta, mutta Don’t Stopin tapauksessa toimii kehnosti livenä (todisteena The Jacksonsin konserttilevy). Aika legendaarinen on myös intron ”The force, it’s got a lot of power” -puhe, ja laulu etenee koko ajan sillä rajalla, sisältyykö nimilauseeseen suoran seksuaalisia vivahteita. Jacksonin itsensä mukaan tulkinta on kuulijan korvassa, kuten pitääkin olla.