| Michael Jackson | Bill Bottrell |
Musiikin historiasta tuskin muistuu kauheampaa ilmestystä kuin puudeliksi föönattu sekundarokkari, joka on solminut tikapuuhermostonsa kolmesta säikeestä taas yhden – kääk – tukkaheviballadin. Lähes yhtä kauhea on ajatus siitä, että jokin Michael Jacksonin levytys karsinoituisi ihmisten päissä samaan lokeroon tämän pelkistä fraaseista syntyneen ”tyylilajin” kanssa. No, vaikeahan sitä on tietää, kuinka yleisesti Give In to Metä pidetään heviballadina, mutta yksi fakta vie sen kuilun partaalle: siinä on sama kitaristi kuin kaikkien aikojen inhokissani, Guns N’ Rosesin November Rainissä.
Kukaties juuri banaaliuden rajoilla tasapainoilu saa Give In to Men kihelmöimään niin hienosti. Tai koska siinä on pakollisia kliseitä korvattu niin oivaltavilla viittauksilla, että kaiken draaman keskellä melkein naurattaa. Esimerkiksi Bill Bottrell kaivoi siihen ullakolta 1970-luvun progemuusikoiden suosikkisoittimen Mellotronin, mitä Bon Jovi tuskin olisi keksinyt. Ja Slashin kitaraosuus päättyy karkeaan feedbackiin, jollaista en muista Gunnareiden levyillä kuulleeni (ehkä siksi, etten juurikaan kuuntele niitä).
Joka tapauksessa olen vakuuttunut siitä, että yksikään metallikailottaja ei suoriutuisi laulusta Michael Jacksonin tasoisesti, samaan haurauden ja dynaamisuuden kombinaatioon yltäen. Etenkin ”You and your friends were laughing at me in town” -väliosa demonstroi, kuinka paljon mies kehittyi rockvokalistina Beat Itin jälkeen. Rytmisestä toteutuksestakin on lajityypin laahaavuus kaukana. Pidän toisen ja neljännen iskun ontosta poksahduksesta, joka vähitellen muuttaa klangiaan ja tuntuu lopussa kaikuvan jostain kilometrien takaa yhdessä kitarafeedbackin kanssa.
Give In to Me on niitä biisejä, joista saisi tehdyksi kiinnostavia covereita, jollei alkuperäinen tulkinta olisi niin kiinteä osa niiden olemusta, että ihan heti ei haluaisi kenenkään yrittävän sellaista. Sangen tuttu melkein-cover on kuitenkin olemassa: Toni Wirtanen myöntää auliisti, että Apulannan eka hitti Mitä kuuluu pohjautuu autoradiosta kuunneltuun Jacksonin kappaleeseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
"Etenkin 'You and your friends were laughing at me in town' -väliosa demonstroi, kuinka paljon mies kehittyi rockvokalistina Beat Itin jälkeen"
Niin; FALSKIMPAAN ja maneerien vaivaamaan suuntaan. Beat It'ssa lauluvokalisointi on uskomattoman hienoa, Give in to Me'ssa sitä samaa, mitä oli siihen mennessä jo kuultu paljolti. Seuraavalla levyllä falskius meni jo häiritseviin leveleihin. En muutenkaan oikein ymmärrä tämän biisin nostamista näin korkealle, yli niin monen Jackson-klassikon - jollaiseksi tätä biisiä ei voi mieltää. Mutta makuasia, sanoi koira kun per...
Tuota Apulannan kappaleen MJ-taustaa en ole itse huomannut, vaikka kumpikin kappale on erittäin tuttu. Aika selvää lainailua, jos ei nyt kopiointia kuitenkaan.
Nyt on selvästi alkanut "miksi tämä on näin korkealla" -ripitys, kun aiemman "miksi tämä on näin matalalla" -marmatuksen jälkeisiin kolmekymppisiin sijalukuihin ei jaksettu reagoida kumminkaan päin.
Luvassa on siis hiostava kesä, vaikka kelit olisivat kuinka kylmät!
No tottakai me marmatetaan, kun parhaat biisit jää sijoituksiltaan selvästi jälkeen näistä perustason ok-kappaleista, tyyliin Give in to Me ;) Mutta luulis sen olevan vaan hyvä, että kommentteja tulee yhä. Se kertoo, että blogia yhä luetaan innostuneella otteella!
Loistavaa, pelkäsin jo, ettei tätä ole listalla ollenkaan. :D Yksi lempibiiseistäni Jacksonilta, laittaisin omalla listallani vielä korkeammalle sijalle. Hyviä pointteja tekstissä. Jotenkin toi biisi iskee aina yhtä lujaa kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Lähetä kommentti