9) Heartbreak Hotel | This Place Hotel (1980

| Michael Jackson |

Moonwalk-kirjassa Michael Jackson puhuu Heartbreak Hotelista enemmän kuin mistään muusta biisistään. Se oli hänen kunnianhimoisin siihen mennessä säveltämänsä laulu ja vei tekijänsä selvästi uudelle tasolle myös sovittajana. Hän rohkaistui kuvailemaan ideoitaan soittajille entistä perusteellisemmin, ja instrumentit pelaavat yhteen komeasti. Pari vuotta sitten Nathan Watts muisteli Bass Player -lehdessä ällistellen, kuinka Jackson lauloi ja beatboxasi hänelle biisin suuntaviivoja. ”From there, creating the bass line was a breeze.”

Musiikillinen tarinankerronta loistaa, vaikka itse tarina ei kaksiseksi kasvakaan. Heartbreak Hotelia pitävillä häijyillä naisilla on vankeinaan uskottomuudesta tai muusta kaltoinkohtelusta epäiltyjä miehiä, minähahmo mukaan lukien. Loppuratkaisu annetaan täysin sovituksen käsiin: erikoinen kitarasoolo voisi kuvata kapinaa ja rimpuilua, sen jälkeiset äänitehosteet pakenemista, hengästynyt läähätys ja harmoninen loppusoitto paon onnistumista.

Moonwalkissa Jackson selittää biisin hämmentävää naiskuvaa sillä, että hänestä seksiä ei pidä käyttää vallan tai kiristyksen välineenä. Koston hän valitsi teemaksi, koska hän ei ymmärrä sitä – halu laittaa toinen ”maksamaan” pahoista teoistaan on ”totally alien to me”. Tästä näkökulmasta miehen myöhempi ei-musiikillinen toiminta, toistuva toisen posken kääntäminen tuntuu kaikessa turhauttavuudessaan hyvinkin johdonmukaiselta.

Vaikka musiikki tempaa dramaattisuudellaan mukaansa ja Latoya-sisko parahtaa alkuun aimo kirkaisun, en menisi kuvailemaan Heartbreak Hotelia erityisen pelottavaksi biisiksi – ainakaan johonkin Morphineen verrattuna. Jackson kuitenkin piti sitä niin shokeeraavana, että se tarvitsi pehmeän sello-pianolopetuksen ”tuomaan kuulijan turvallisesti takaisin”. Ihan hyvä periaate tässä tapauksessa, mutta onneksi mies on myöhemmin osannut tarpeen tullen luopua siitä (Morphine...).

Heartbreak Hotel on jo sinänsä rangaistavan huonosti tunnettu levytys, eikä levy-yhtiö auttanut asiaa muuttamalla sen nimen myöhempiin painoksiin ilmeisesti Elvis-assosiaation takia. Jackson itse taas on esittänyt sitä konserteissa – etenkin Bad-kiertueella – riuskasti nopeutettuna. Tanssittavuus korostuu, mutta auditiivinen moni-ilmeisyys ja mehevät detaljit kärsivät. Levyversio on just eikä melkein, uskokaa jo.