perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

59) Music’s Takin’ Over (1977
60) Music and Me (1973

| Gene McFadden | John Whitehead | Victor Carstarphen |
| Jerry Marcellino | Mel Larson | Don Fenceton | Mike Cannon |

Michael Jackson ei ole koskaan julkaissut kirjoittamaansa kappaletta, jossa hän kertoisi suhteestaan musiikkiin – ehkä siksi, että muut ehtivät hyvissä ajoin tehdä sen hänen puolestaan. Music and Me ja Music’s Takin’ Over piirtävät yhdessä kokonaiskuvan siitä valkoisen ja mustan musan maailmasta, jossa Jacksonit saivat alku-urallaan tasapainoilla.

Vaikka Motown julistautui nuoren Amerikan ääneksi yli värirajojen, yhtiössä oltiin hyvin tietoisia popmusiikin ”mustuudesta” ja ”valkoisuudesta”. Kärjistettynä valkoisuus tarkoitti melodisuutta, maltillista rytminkäyttöä, viuluja, harppua ja akustista kitaraa. Mustuus toi mukanaan basson, torvet ja sykkeen. Vaikka yleisöt sekoittuivat, tietoisuus näistä eroista säilyi – nuoriso vain suhtautui niihin eri tavalla kuin vanhempansa.

Music and Me ja Music’s Takin’ Over edustavat ääripäitä paitsi musiikillisesti myös teksteiltään – jopa nimiltään. Ensinmainittu korostaa musiikin merkitystä ystävänä ja tukipylväänä, toisessa se näyttäytyy myös villitsijänä ellei peräti riivaajana. ”Music is a power people depend on every day, they make their decisions by the records they play.”

Music and Me on sanomansa mukaisesti erittäin harmoninen, tyylipuhdas, harras, jopa symmetrinen biisi – se alkaa ja päättyy akustisen kitaran näppäilyllä. James Anthony Carmichaelin orkesterisovitus on aika kliseinen, mutta muitakin puhaltimia on uskallettu käyttää kuin ”valkoista” huilua. ”We’ve been together for such a long time” 14-vuotiaan laulamana saattaa hymähdyttää jotakuta, mutta Michael Jackson tuskin enää tuolloinkaan muisti paljon musiikkiuraa edeltäneestä elämästään. Käsitys ajan pituudestahan muuttuu ihmisen vanhetessa.

Goin’ Places
-albumin avaavan Music’s Takin’ Overin intro on yksi Jacksonin uran parhaista levynaloituksista, ja vaikka sen kaikki lupaukset eivät tule lunastetuiksi, tarjolla on viipale erittäin toimivaa kevytfunkia. Vuosia albumin päätuottajien Gamble & Huffin kanssa yhteistyötä tehneet McFadden & Whitehead menestyivät myöhemmin Ain’t No Stoppin’ Us Now -discohitillä, ja nykyisin Jacksonin Mijac-firma omistaa heidän sävellystensä, muun muassa tämän biisin kustannusoikeudet.



Ei kommentteja: