17) Never Can Say Goodbye (1971

| Clifton Davis |

The Jackson 5:n tuottaja Hal Davis sattui kuulemaan parikymppisen Clifton Davisin (ei sukua) soittavan biisiä pianolla ja innostui niin, että varasi studioajan saman tien. Never Can Say Goodbyen päätymisestä veljesbändin repertuaariin väännettiin Motownilla kättä, koska pelättiin sen kypsyyden karkottavan varhaisteinifanit. Eivät he suuremmin karkonneet, vaikka lyriikan lisäksi etenkin lauluharmonioihin tuli uutta varttuneisuutta.

Stemmojen ja soitannon ylväs luistavuus saa kuvittelemaan, että asialla on suurikin orkesteri, mutta perinteisten bändisoittimien lisäksi biisissä ei kuulla kuin huilua ja/tai piccoloa. Ja menenpä väittämään, että tässä on Michael Jacksonin teinikauden paras laulutulkinta – hän ei oikeastaan tarvitsisi sanoja ”There’s a very strange vibration that pierces me right to the core” välittääkseen juuri oikean tunnelman. Joku You Are Not Alonekin muuttuisi hyväksi biisiksi näin palavasti esitettynä.

Never Can Say Goodbye on toki omimmillaan tällaisena keskitempoisesti keinuvana soulhehkutuksena, mutta kolme vuotta myöhemmin se muuttui luontevasti euforiseksi pehmodiscoksi, kun rytmiä nopeutettiin, laulua hidastettiin, kertosäkeen ”no no no” -lopetusta korostettiin viulukoukulla ja mikin varteen tarttui Gloria Gaynor. Vasta tämä versio toi biisin suomalaisten tietoisuuteen, mutta USA:ssa alkuperäinen menestyi paremmin (listasijat 2 ja 9). Myös Isaac Hayes ja The Communards ratsastivat sillä myyntitilastoihin.

Clifton Davis kirjoitti Jacksoneille toisenkin hitin (Lookin’ Through the Windows) ennen kuin pääsi That’s My Mama -nimisen sitcomin päärooliin. Katherine Jacksonin kirjan mukaan hän oli ensimmäisen ”Michael Jackson on homo” -juorun toinen osapuoli – tai kolmas: jo 30 vuotta sitten Michael oli medialle vapaampaa riistaa kuin muut julkkikset, joten Davisin osuutta lievennettiin raportoimalla, että Jackson taistelee erään tytön kanssa hänen rakkaudestaan.