7) Billie Jean (1982

| Michael Jackson |

Tarinoita Billie Jeanin työläästä synnystä rumpusoundeineen ja intron pituudesta käytyine riitoineen oli kerrottu niin paljon, että vuonna 2001 julkaistu Jacksonin varhainen demo hämmästytti: tässähän kuuluu jo kaikki olennainen! Tekstiä ei voinut kutsua edes luonnokseksi, mutta koukuttavimmat sävelpalikat olivat paikallaan – lumoava bassopohja, a-osan kumpuileva melodia, kuiva kitara, softi syntikka ja jopa laulua edeltävä kaiutettu sähähdys.

Toisaalta ei pidä väheksyä sitä vaivaa, joka tuon mainitun rumpusoundin eteen nähtiin – taivaspaikka on joskus pienestä kiinni. Billie Jeanin tunnistaa sekunnin murto-osassa, vaikka laulu alkaa vasta puolen ja eka kertosäe puolentoista minuutin kohdalla. Tästä biisiin tulee myös itsevarma kiireettömyyden ja omalla painollaan etenemisen tuntu. Lyriikkakin virtaa taitavasti musiikin mukana: kuten Dirty Diana, myös Billie Jean on oikealta soundaava päähenkilön nimi. Tuottaja Quincy Jones tosin oli huolissaan mielleyhtymästä ajan suurimpaan naistennistähteen Billie Jean Kingiin.

Laulun osittain omakohtainen tarina isyyssyytöksineen ei ime mukaansa mitenkään erityisesti, ja myöhemmin ratifioitu Jackson-kritiikkisäännöstö tuomitsisi sen oikopäätä vainoharhaiseksi. Klassikoksi sen kuitenkin nostavat muutamat apokalyptisen monitulkintaiset säkeet kuten ”Be careful what you do ’cause the lie becomes the truth”. Vastavoimatkin ovat tämän hoksanneet: jenkki-tv:n sensaatiohyeena Diane Dimond julkaisi ahdisteluoikeudenkäynnistä kirjan Be Careful Who You Love, jota muuten on saatavissa runsain mitoin Amazonista hintaan 0,01 dollaria.

Biisin, albumin ja koko uran kannalta varsinainen jättipotti ja onnennumerokertymä oli USA:ssa valtavat tv-katsojaluvut kerännyt Motownin 25-vuotisjuhlashow, jossa Jackson esitti ensin illan teeman mukaisesti vanhoja Motown-hittejä veljineen ja lopuksi soolona Billie Jeanin. Tarkkoja viikkomyyntilukuja ei tuolloin vielä rekisteröity, mutta tiettävästi Thrillerin kysyntä syöksyi katosta läpi. En ole koskaan täysin ymmärtänyt Motown 25:n magiaa – kohuttu moonwalkin lanseerauskin meni jokseenkin mönkään. Ja se, että playback-esitys sai näin ylitsepursuavan vastaanoton, antoi miehelle täysin vääränlaisen viestin siitä, mitä live-Jacksonin pitäisi yleisölle tarjota.

Billie Jeanillä on myös rasitteenaan kaikki kohtuuden rajat ylittänyt puhkisoittaminen Jacksonin ”tavaramerkkilauluna”. Päätin, että tällainen ei saa vaikuttaa sijoitukseen – eihän se varsinaisesti tekijän vika ole. Radioiden nyt vain kuuluu (?) banalisoida pitkätkin levytysurat veivaamalla ansiokkaasta katalogista vain yhtä tai kahta näytettä. Harvalla on ollut onni päästä latistamaan massojen tajuntaa näin edustavalla biisillä.