lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

12) Jam (1991

| Michael Jackson | Rene Moore | Teddy Riley | Bruce Swedien |

Kun Oprah Winfrey vuonna 1993 kysyi Michael Jacksonilta, miksi tämä ei antanut tv-haastatteluja 14 vuoteen, vastaus kuului ”Tuntui, ettei minulla ollut mitään sanottavaa”. Saman voi väittää päteneen myös hänen musiikkiinsa. On Off the Wall – Thriller – Bad -trilogiassa millaisia ansioita tahansa, niin niissä ei juurikaan pääse ääneen 1970-luvulla päätään nostanut asioita pohtiva ja sanomisen tarvetta tunteva taiteilija. Siksi olikin niin ilahduttavaa kuulla Dangerous-albumin aloitusraita.

Jam ei saarnaa tai selitä, vaan käsittelee tyylikkään abstraktisti ihmisten mielenrauhan etsintää päälle kaatuvien uutisten, arvojen ja vaatimusten ikeessä. Jo pelkkä nimi on monimerkityksinen – videossa se korostuu koripalloterminä (donkkaus), mikä onkin aika toimelias vertauskuva koko tekstille. Jackson myös puhuu usean henkilön suulla: yksi kehottaa toisia aktiivisuuteen, toinen vastaa ”Don’t you ask me for no favors, I’m conditioned by the system”. Vaikka biisille on merkitty muitakin tekijöitä, lyriikka on Jacksonin oma.

Läpi kappaleen sykkivän scratch-henkisen perusbiitin päälle ajetaan aluksi eri tavoin prosessoituja ”Do you wanna get up and jam” -lauseita, ja muualla kuin a-osassa sen joka toisen tahdin alkua korostaa Iso Isku. Tuolla Iskulla piiskataan sovitukseen meheviä variaatioita – erityisen funky on synteettinen torviriffi, joka muuttuu upeaksi triolimelodiaksi juuri ennen Heavy D:n lyhyttä rap-osuutta. Bassoa ei ole lainkaan, ja Teddy Rileyn kitara hiipii mukaan vasta puolessamatkassa.

Hyvin samantyylistä bassotonta, ykköstä korostavaa rytmiä pidettiin viisi vuotta myöhemmin käänteentekevän trendikkäänä; tarkoitan Prodigyn hittejä Firestarter ja Smack My Bitch Up. Tasokkaita biisejä nekin, mutta häviävät armotta tanssittavuudessa Jamille, muusta sisällöstä puhumattakaan. Jacksonin aivan lopussa kähisemästä rapinsekaisesta jäähdyttelystä ei saa selvää, mutta se vahvistaa mielikuvaa esityksestä, jossa artisti on oppinut laittamaan itsensä likoon uudella tavalla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

aliarvostettu biisi saa nyt vihdoin sitä respectiä!

Anonyymi kirjoitti...

Henk.koht pidän parempana kuin "Black Or White" samalta albumilta

Anonyymi kirjoitti...

Jam on kieltämättä Dangerous-albumin r&b-osion parhaimmistoa, ja yksi 90-luvun kovimmista MJ-kappaleista. Mielenkiinnolla tässä odotellaan top10-listaa, kunhan se nyt jo alkaisi!