maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

25) Leave Me Alone (1987

| Michael Jackson |

Syntikkapianolla ja au!-älähdyksellä ytimekkäästi käynnistyvä Leave Me Alone on soundeiltaan aika erikoinen yhdistelmä Jackson-stemmoja ja koneääniä – ainoana perinteisenä soittimena mukaan tunkeutuu kitara. Väliosassakin da-da-daa-laulu ja sen melodiaa myötäilevä vinkuva kosketinkuvio toimivat kuin yksi sooloinstrumentti. Jackson sylkee sanansa aksentoidusti ja useiden ähkäisyjen höystämänä. Tylyn yksioikoiseksi ohjelmoitu rummunisku ei yritäkään aktivoida tanssijalkaa, vaan antaa melodian evästää esitystä eteenpäin.

Kaikki tuo on minun korvissani kuitenkin rakennettu vain rekvisiitaksi jumalaiselle kertosäkeelle, josta ei voi saada tarpeekseen. ”Leave me alone” -lausetta toistetaan kaanonmaisena eri korkeuksilta välillä aggressiivisesti, välillä unenomaisen poskenpehmeästi. Ihan mahtavaa. Jackson on käyttänyt kertsin päättävää ”Just stop doggin’ me around” -sävelkulkua monesti myöhemminkin, ja sitä kuulee myös ruotsalaisen Cheiron-hittitehtaan biiseissä – tarkistakaa vaikka Britney Spearsin Oops! I Did It Again.

Tekstissä hätisteltävä kiusankappale vaihtui ex-tyttöystävästä skandaalilehdistöksi, kun biisistä julkaistiin puolitoista vuotta Bad-albumin ilmestymisen jälkeen video. Jos läksytettävä neito oli jo alkujaan vain allegoria juorumedialle (mitä tosin en usko), lyriikasta voi hakea aika kiinnostaviakin virkkeitä. ”There was a time I used to say girl I need you, but who is sorry now.” Ja kalkkiviivojen ad lib -paljastus muuttuu aika suorasukaiseksi: ”I love you, I don’t want it.”

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yks monista lempikappaleista. Michael kuullostaa joissain paikoin kertosäkeessä samalla vihaiselta ja surulliselta (parhaimpia kohtia koko laulussa).

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava biisi, sääli ettei ollut alkuperäisellä vinyylillä.

Tekis mieli nähdä se Gulliverin matkat -piirretty. Tulee niin mieleen tuosta videon loppupuolesta.