sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

74) Why You Wanna Trip on Me (1991

| Teddy Riley | Bernard Belle |

Michael Jacksonin mediakriittiset biisit ovat olleet järjestään pettymyksiä. Tuntuu, että hän ei kerta kaikkiaan pysty samaistumaan toimittajien ilkeilyihin eikä osuvasti pureutumaan siihen, mikä niissä on pahiten pielessä. Turha haukkua erikseen tabloideja, koska ”luotettavatkin” tiedotusvälineet osaavat käsitellä Jacksonia kuin tabloidit. Teddy Riley ja Bernard Belle ottivat teeman auttavasti haltuun luettelemalla oikeita ongelmia, jollaisten takia lehdistön railakkaasti väärinkäyttämä sananvapaus alun perin on olemassa. Huumeet, korruptio, nälkä, väkivalta, lukutaidottomuus, kodittomuus, tappavat taudit...

Tässäkin lyriikassa jää huomioimatta se ristiriita, että Jacksonia kohdellaan mediassa täysin epäjohdonmukaisesti myös muihin julkkiksiin nähden. Juorutoimittajathan hokevat yöunen saamiseksi kahta opinkappaletta, joista kumpikaan ei toimi Jacksonin kohdalla. Ensimmäisen mukaan julkkikset ovat valinneet julkisuuden varjopuolineen kaikkineen, mutta Jacksonista tuli megatähti kauan ennen kuin hänellä oli valtaa tai valmiuksia tehdä sen suhteen valintoja.

Toisen selityksen mukaan kaikkien artistien tie huipulle tyrehtyy ennen pitkää ilman mediayhteistyötä, mutta sen osuus Thrillerin ainutlaatuisessa ylivoimassa oli häkellyttävän pieni. Ei haastatteluja (paitsi parille erikoislehdelle), ei ylistäviä arvosteluja (paitsi jälkikäteen), ei kiertuetta, ei promootiotempauksia, vaan vain kolme videota, jotka nekin joutuivat taistelemaan tiensä MTV:lle. Niin, ja yksi kuukävely. Thriller on tuskallinen muistutus viihdemedialle sen merkityksettömyydestä, ja Jackson laitetaan yhä uudestaan maksamaan siitä korkoa korolle.

Ensisijaisesti Why You Wanna Trip on Me on kuitenkin ankara tanssiraita, jonka tyhjiömäinen sointi ja Rileyn rutikuiva kitarariffi alleviivaavat tekstin sarkastisuutta. Vastapainoksi tarjotaan tässäkin pehmeä harmoninen elementti eli Jacksonin enkelimäiset ”why why why” -laulustemmat. Suurinta osaa äänistä ei voi kuvailla perinteisin instrumenttitermein, mutta sangen hallitun kombinaation ne muodostavat. This song was made to be played loud!

3 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Lisään tänne kappaleen, joka ei oikein istunut varsinaiseen tekstiin. Siltä varalta että joku kaipaa perusteluja väitteelle, että Jacksonia kohdellaan epäjohdonmukaisesti muihin julkkiksiin nähden...

Yksi lukuisista esimerkeistä on tietokirjatasolle edennyt nälvintä ”self proclaimed King of Pop”. Se ei edes pidä paikkaansa, ja entä jos pitäisi? Mary J. Blige kantoi jo ekalla levyllään titteliä The Queen of Hip Hop Soul. Nat King Colen, Carole Kingin ja Ben E. Kingin oikeissa nimissä ei esiinny sanaa King. Kuka tietää ja ketä kiinnostaa, kenen aloitteesta tulivat Bruce Springsteenin Boss-arvonimi ja James Brownin The Godfather of Soul?

Jukka kirjoitti...

Erinomainen biisiarvio, jonka allekirjoitan sataprosenttisesti. Why You Wanna Trip on Me on erittäin toimiva kappale, jossa on minimalistisen tuotannon taikaa sekä huipputoimivat soundit. Dangerous-albumin kovin raita heti Remamber the Timen ja In the Closetin jälkeen.

Ja onhan se todellakin aivan naurettavaa, että Michael Jacksonin King of Pop -tittelistä huomautellaan, että se on Jacksonin keksimä. Ensinnäkin koko arvonimi on Elizabeth Taylorin keksimä, hän kutsui Michaelia Popin kuninkaaksi ensimmäistä kertaa eräässä palkintogaalassa 80-luvulla. Toiseksi, kuten sanoit, on lukuisia artisteja, jotka tituuleeraavat itseään milloin minkäkinlaisilla titteleillä, eikä heille edes huomauteta mitään. Viihdebisnekseen kuuluu suuret tittelit, massiivinen uho ja iso ego. Lehtien pyrkimys on ilmeisesti vain vähätellä Jacksonia. No, miehen saavutukset on ja pysyy, ja ne ovat uskomattomia. En tiedä, ansaitseeko kukaan King of Pop -titteliä itselleen, mutta isomman haloon nostaisin siitä, että Elvis Praisleyta kutsutaan jatkuvasti täysin kritiikittömästi rockin kuninkaaksi, vaikka hän ei missään nimessä ollut ensimmäinen rock-laulaja, rockin keksijä, eikä edes tehnyt omia biisejään, kuten mm. Chuck Berry ja Little Richard tekivät, ennen Elvistä. Hieno laulaja Elvis ehdottomasti oli, mutta rockin kuningas? Siitä voi kyllä kiistellä.

Anonyymi kirjoitti...

"Thriller on tuskallinen muistutus viihdemedialle sen merkityksettömyydestä, ja Jackson laitetaan yhä uudestaan maksamaan siitä korkoa korolle."

Sanoisinko että täydellisesti kiteytetty. Niin totta!! Kuten myös tietysti se, että Jacksonilla ei ollut mahdollisuutta valita julkisuutta vaan se tuli, halusi hän sitä tai ei..